Aamu oli taas ihanan kirkas ja -10c. Heräsimme kahdeksan aikaan. Samuel herätti sanoen" det är morgon."
onsdag 30 december 2009
Vuoden viimisiä päiviä lastenlasten kanssa.
Aamu oli taas ihanan kirkas ja -10c. Heräsimme kahdeksan aikaan. Samuel herätti sanoen" det är morgon."
tisdag 29 december 2009
Lapsenlapset kylässä.
Aamulla kun Sulo meni ulos hän huomasi että kauriit olivat hypänneet aidan yli ja etsineet syötävää pihastamme.
Ei kuitenkaan mitään suurempia vahinkoa.
Kesällä teimme aidan koko puutarhamme ympäri ettei kauriit tulisi niin helposti pihalle.
Nyt keksimme että korotetaan aitaa värikkäällä nauhalla jospa pitäisi elukat ulkopuolella.
Oli taas satumaisen kaunis talvipäivä. Luntakin tuli välillä.
Poika tuli lasten kanssa käymään ja Samuel sai jäädä meille.
Mutta ennekuin poika meni pienemmän kanssa kotia kerkesimme leikkiä hänenkin kanssa ulkona.
Sitten alkoi temmellys lumessa. Laskimme mäkeä pulkalla, pyllyllä sekä ihan kaikella tavalla.
Vaari auttoi Samuelia tekemään lumimajan. Kävimme välillä syömässä ja taas ulos.
Oli jo pimeää ja kuu loisti taivaalla. Haimme taskulampun niin majassa oli tosi tunnelmallista.
sitten olikin aika mennä sisälle. Kyllä ruoka taas maistui.
Samuelille tuli ikävä isää ja halusi soittaa kotia.
Kun oli saanut puhua isänsä kanssa niin sitten alkoi rakentaa legoilla vaarin kanssa. Rakensi eläintarhan.
Voi sitä mielikuvitusta mikä hänellä on. Samueli tuntee jo monia eläimiä, ihan saa ihmetellä miten noin pienen päähän mahtuu kaikki eläinten nimet. Hän on vasta 4 vuotias. Hampaan pesun jälkeen menimme sänkyyn lukemaan , mutta uni ei tullut. Nousimme ylö ja leikimme vielä vähän aikaa sitten Sulo meni lukemaan Samuelille. Kello oli jo yli kymmenen eikä Samuel vielä nukkunut. Iltarukouksen jälkeen sitten nukahti.
Lainaan tähän SK. no:414.Päivän leikit askeleet, riemut surut kyyneleet tietää enkelini. Rinnallani kulkee hän. Suojellen, varjellen halki öisen pimeyden, askeleeni turvaa hän, olen saanut ystävän.
måndag 28 december 2009
Kierros 28/12-09. Kanåsen -Andared-Stålarp- Kanåsen
Uusi aamu , samat kujeet. Lumitöitä sai tänäänkin tehdä.