Teimme kierroksen Pyökkimetsäämme. Sieltä löytyi kiinnostavia kohteita. Tässa on muutamia niistä. Kiviä jotka ovat kovia, mutta aika on sammaleella pehmittänyt päältä. Mitäköhän tämäkin kivi on nähnyt? Minkalaisia ihmisiä on sen päällä istunut. Meidän lapset ainakin ovat leikkineet sen päällä monesti 35- 44 vuotta sitten.
Tämä kivi ei ole ollut tässäpaikassa kauan. Metsän omistaja teki tietä ja on kaivannut sen esille. Aikoo varmaan räjäyttää tie-tarpeeksi
Tässä on taas muinaismuiston vierellä olevia kiviä. Ihan niinkuin juttelisivat keskenään. Hah. Hah.
Sammaleet on antanut tälle kivelle kauniin peiton
Tässä on taas muinaismuisto kivi. Mihinköhän tätä on käytetty?
Tässä lapsemme leikkivät, ja oli ollakseen iso kun eivät tahtoneet päästä päälle.
Muinaismuisto. Hautapaikka metsässämme.
Tämä vanha Pyökkimetsä on ollut kiinnostava leikkipaikka lapsille ja meille aikuisille rauhoittava kävelypaikka. Ei tarvinnut leluja ostaa kun lapset leikkivät täällä eikä tahtonut saada heitä kotia. Samoin lastenlapsienkin kanssa olemme tätä leikkipaikkaa käyttäneet (Tytön lasten, nyt hekin ovat isoja).
Elämän kivikossa
voi ruhjoa jalkansa
kaatua
satuttaa päänsä suistua rotkoon.
Mutta Jumala lähettää
enkelinsä
etteivät hänen lapsensa
loukkaa
jalkaansa kiveen. ( Ps.91:11
Herää muistelemaan!!!!!!! Hyvää illanjatkoa Sinulle!!!
Många fina kort :) och på stenar som jag tycker är så fina :) Minns du mamma att du gnällde på att jag drog hem en massa sten som liten:)
SvaraRaderaKram suss
Kyllä , kun niitä oli joka paikka täynnä, meidän piti kantaa niitä kun et itse jaksanut.. Mutta myöhemmin sitten rupesin minäkin niitä keräämään.
SvaraRaderaKram. ♥
Pidän valtavasti sammaloituneista kivistä, niitä on niin hyvä silitellä, sammalturkki on pehmeä.
SvaraRaderaIhana pyökkimetsä sinulla siellä, jo sananakin niin kaunis, pyökkimetsä.
Pehnyt piirto< . Onhan se kuin peitto päällä kivellä ja lämpimämpi.
SvaraRaderaHarvassa niitä pyökkimetsiä on, meillä se on ihan talon vieressä. kiitollinen siitä.
Hieno kokoelma kiviä. Itselläni ei ole muuta suhdetta kiviin kuin Aleksis Kiven tuotantoon. Kivi kirjoitti useita ihania runoja jotka jäivät meille aarteiksi nyt ja jälkipolvillemme. Esimerkiksi tämä: Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisest aurinko nousee ja autereet kiirehtii pois... terveisin aila
SvaraRaderaAila> Kivellä oli kauniita runoja. Nyt hänen patsas on kivestä Hesassa.
SvaraRaderaHei, tuollaista on täällä puolen hehtaarin peikkopetsässä, vaikka pyökkien sijasta kasvaakin kuusia. Kivet ovat jännittäviä, kun niistä voi arvuutella, ovatko ne olleet siinä aina, siirretty jostain vai ovatko osa jotain vanhaa rakennelmaa.
SvaraRaderaMeillä on myös paljon kiviaitaa jota on aikoja sitten maanvilelijät kasanneet. Nämä muinaismuistokasat on jännittäviä. Ne on myös merkitty kartalle. Olisi kiva tietää ketä on tässä silloin asunut.
SvaraRaderaOn mahtavia sammal peitteisiä kiviä.siskosi Ritva.
SvaraRaderaOn se sammalkin kaunista kunhan ei ole ruohomatolla. Halit
SvaraRadera