Aamu oli aurinkoinen mutta lämpöä ei ollut kuin+3c. Teimme metsäkierroksen aamusta joka kesti 2 tuntia. Kamera oli mukana ja otin kovasti kuvia. Tässä niitä on.
Tässä meidän kurjet pellolla parittain.
"Menemme kuhertelemman vähän kauemmaksi noista toisista"
Sileä on pintani vaikka olen vain kanto
Hirvi on juuri juossut tästä, papanat vielä höyryää.
Muurahaiset aina, rakentaa ja rakentaa.. Talven jälkeen niillä on kiire.
No miten minä noin kuvaan tulin. Lammikostahan minun piti ottaa kuva.
Tässä kaunis kukkiva mätäs. Tiedäkö mikä sammleen nimi on?
Tuolla näkyy Mögasjön. Pieni metsäjärvi. On kuin sunnuntaijärvi. Täällä lapsemme usein leikkivät ja olivat ongella.
En kai häirinnyt heidän kuhertelua.
Suolla käveli ja huuteli kaksi kurkea. Eivät päästäneet lähelle vaan kävelivät piiloon
suolta sain paremman kuvan järvestä.
Sulo katselee näkyykö sammakonkutuja, mutta ei.
Järvi oli vielä jäässä
Kurkistin laiturin alle.Siellä ei ollut jäätä.
Ranta oli sulaa ja suo ympäröi järveä.
Jäätä oli myös lätäköissä
Tässä vanha kivisilta on antanut periksi. Vesi kuitenkin viraa alta. Tällä metsässä on ennen ollut mylly ja asutusta,. Nyt on vaan vähän raunioita jäljellä.
Ja vesi tanssinpyörteessä
Valoa toisessa päässä.
Sammakkonkutua löytyi pienestä lammikosta.Oli ihana kierros.
SK.443.
Kesä taas tulla saa, täynnä kukkia maa.
Ovat pakkaset pois paenneet.
Kedon vaatettavat kukat niin ihanat,
Isä uudeksi kaiken sä teet.
Taas nyt kuunnella saa, miten lintunen maan,
laulaa kiitosta korkeuteen.
Sinä ihminen myös, heitä huoles ja työs,
liity lauluhun riemulliseem.
Hyvää alkavaa viikko Sinulle!!!!!