Hei miten voit?
Meillä viikko alkoi aurinkoisena.
Hortonomi ystävät käväisivät kahvilla.
Suloseni kävi katsastamassa automme, ei mitään merkintöjä tullut.
Laitan tässä viimeviikon työn tuloksista kuvat.
>
Tästä revittiin Syysasterit pois kun ei oikein ollut meidän mieliksi.
Olivat villiintyneen.
Laitettiin taas sanomalehtiä alle ja mullat seulottiin.
Otimme myös traktorin renkaan pois.
Sitten istutimme uusia kukkia ja sipulia joita otimme pois reunasta.
Tuli laitettua , syysleimuja, syyskaunosilmää, jaloangervoo, maitokelloa,
helokkia, esikkoja.ym.ym.

Ostimme myös valkoisen Jouluruusun.
Nyt täytyisi vain löytää kauniita kiviä ympärille.
>>
Mitä seuraavaksi?
Ollaan jo suuniteltu, kunhan ruusut on kukkineet.
>
Tänään keräsin avomaankurkkuja joita oli taas kavanut, 3 kg. niitä tuli.
Säilöin ne Etikka-kurkuiksi.
Nyt riittää koko talveksi, sillä olen säilönyt yhteensä 10 kg.
>
Nyt odottelen että Suloseni tulisi kotia,
Hän on auttamassa ystäviemme saunan katton korjaamisessa.
♥
Jotenka sanon vaan että oikein hyviä inspiroivia päiviä, Teille kaikille!
sylvi
