VÄRIKÄSTÄ SYKSYÄ KAIKILLE! ♥

Paina tästä kuvasta niin pääset uuteen blogiini.

Paina ^ kuvasta pääset uuteen blogiini. Tervetuloa seuraamaan värikästä luontoa, elämäni arkea ja juhlaa, sanoin ja kuvin,

tisdag 4 maj 2010

Laululintuja

Kevät on laulun aikaa.

Kurkistamme onko tuonne reikään lintuja lentänyt, kun sieltä kuuluu jotakin viserrystä.

Mennään sisälle tästä reijästa. Tulethan mukaan.

Tästä varmaan mahdut sisälle. Hyvin mahduimme.


Täällähän on Kymenlaakson lintuja. Laulavat tosi kauniisti, kolmiäänisesti.
Kolme sisarusta. Vahinko vain ettet sinä kuule, minä kuulen.

Katsoppas vaan Kainuun linnutkin ovat tänne löytäneet. Kauniisti laulavat.

No mutta, nythän on meidän vuoro laulaa. tulkaa!!!!, Boråsin laululinnut.
Sydämmen pohjasta asti laulamme. Nautin kun saan laulaa.

Tässä on meillä laululinnuilla taitava ohjaaja, no ei ihme, Laululinnut ovat lentäneet
Hoforssista, Sandvikenistä, Kainuusta ja me Boråsista

Mitä lintuja nämä ovat: Uroksia, Sulosointuja päästelevät.

Nehän laulavat torven ja viulun avustamana. He ovat Boråsilaisia. Täytyy tutustua heihin paremmin. En kai vain rakastunut tuohon yhteen. Jotenkin on puoleensavetävä.

Kauniisti kaikki linnut lauloivat.
Oli monenlaista laululintua.
Yhdessä on hauska laulaa.

#Laula matkalainen korpi maan."!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

sylvi

1 kommentar: