Keskiviiko oli ainoa päivä mikä sopi molemmille.
Olivat kyllä säätiedotuksessa uhanneet sateella, mutta päätimme kuitenkin lähteä.
Meidän iloksemme Keskiviikko aamu valkeni aurinkoisena.
Ajomme Varbergiin päin.
Matkalla kerkesimme parannella maailmaa ja ihailimme kauniita maisemia.
Ensimmäinen paikka oli Derome Kryddor & Perenner.
Kiertelimme kasvitarhaa, ihailimme ja tarkkailimme kasveja. Sieltä tuli suomalaiset, ruotsalaiset ja latinaliset nimet kasveille.
Ihmettelen vain kuinka toiset muistavat nuo latinalaiset nimet.
Sitten.
Miehet valitsivat tarhasta kahvipaikan ja hakivat eväskorit. (vaikka vaikeeta se valinta oli kun oli niin monta hyvää paikkaa) Kyllä taas maistuikin hyvälle syödä luonnossa.
Sitten taas kukkien pariin.
Mustia ja valkoisia lampaita yhdessä.
Katseli, mutta ei uskaltanut tulla kädestä ottamaan
Siinä se seisoi eikä lähtenyt minnekään. Ilman jäätelöä se kuitenkin jäi.
Tuolla näkyy kirkko, olemmekin jo Veddigessä.
Olen aina ihaillut Veddigen kirkkoa.
Sanoin, suloselleni "Ota meistä kahdesta mustasta lampaasta kuva",
mutta musta livahti heti kauemma. Olinkohan liian musta sen rinnalle?
Kauniiksi olivat tehneet kasvitarhan. Oli kiviasetelmien välissä kivikkokasveja

Lammen vieressä vesikasveja. Jumalten kukka. Tolvgudablomma.
Ihana Pioni, Paeonia.
Mitä väriloistoa!
Suopursu toi heti mieleeni Suomen kesän, ja sen ilon mitä tunsin kun ensimmäisinä kesinä tulimme lomalle kotimaahan. Ihanaa suopursun tuoksua!!! Vaikka oli kiire tavata äitiä ja siskoja niin silti piti suonreunalle pysähtyä.
En kyllä tuntenut sitä tuoksua näissä jalostetuissa kukissa. Mutta muistissani kyllä.
Lewisia ja Iiris rintarinnan sovussa.
Ihana Lewisia ja olivat istutelleet niin kauniisti. Tässäkin kiven viereen. Kivi säästää lämpöä ja jakaa sitä sitten kukalle,
Tässä vielä erivärisiä Lewisioita, lämpimän seinän vieressä.
Tämän Meksikkolais hatun olimme valinneet ostettavaksi, mutta sanoi kassalla ettei se menesty meidän vyöhykkeellä. Oli tosi erikoinen
Kyllä sieltä jotain löytyi kotiakin vietäväksi. Suosittelen paikkaa toisillekin. Paljon oli kaunista näkemistä ja myytävänäkin.
Tuon pyörän olisin halunnut mutta ei ollut myytävänä. Täytyy kai itse verkata sellanen.
Kyllä sieltä jotain löytyi kotiakin vietäväksi. Suosittelen paikkaa toisillekin. Paljon oli kaunista näkemistä ja myytävänäkin.
Sitten ajoimme vielä Varbergiin ja löysimme sieltä ison kasvitarhan. Träslövs trådgård
Paljon oli siellä kaiken näköistä myytävänä. Kalliitakin ja ei meidän ilmastoon sopivia , mutta olisihan niitä voinnut ostaa kokeilu mielessä.
Mutta ei ollut samalla tavalla luontoon istutettu kuin edellisessä paikassa.
Paljon ideoita sieltä kyllä sai .
Nyt ollaan jo nähty niin paljon , ei muuta kuin kotia niitä ideoita toteuttamaan.
Tuli ihan viereen.
Kun lapset olivat pieniä niin kesällä joka viikonloppu ajelimme tätä tietä meren rannalle.
Kaikenlaisia muistoja tuli mieleen ja kertoilimme niistä matkaa tehdessä.
Käväisimme vielä ystäviemme puutarhaa ihailemassa.
Heiltä saimme Sinisen valkovuokontaimen.
Kiitos vain ystävät hyvästä matkaseurasta!
" Vi hade allafall tyr med vädret"
Mä taimi olen sun tarhassas
ja varten taivasta luotu.
sun armollisehen huomahas
jo syntymästäni suotu.
Pieni taimi sylvi toivottaa hyvää perjai päivää kaikille!
Hieno puutarha,nyt muistin mikälainen on suopursu.sis Ritva
SvaraRaderaRitva Hyvä että huomasit. Täällä se ei kasva kuin puutarhassa ja jalostettuna.
SvaraRadera