Söimme vain aamiaisen ja heti sen jälkeen lähdimme ulos.
Hevosia menimme katsomaan, Poikia rupesi väsyttämään niin saivat istua rattaissa.
Meitä vastaan juoksi iso koira ja koiran omistaja huusi sille ja juoksi perään sukkasillaan. Onneksi pojat eivät pelänneet istuivat rattaissa hiljaa. Ihmettelivät kun tytöllä oli vain sukat jalassa. Hän ei kerennyt laittaa kenkiä kun huomasi koiran hyppäävän aidan yli sanoi tyttö. Pikkupolkua pitkin tulimme takaisin mummilaan, niin että saimme kantaa rattaita välillä.
Kyllä mustikka ja hallomit maistuivat, kävelyn ja pihalla leikkimisen jälkeen.
"Saanko lisää, vaikka jäätelöä ja mustikkapiirakkaa". Yrittää Anton sanoa.
Samuelkin oli syönyt samaa kuin Anton mutta suurin osa meni suuhun.
Sisarenikin tuli elvakahville ja sai syöttää Antonia. Samuelilla oli jo kiire leikkimään ja naurattaa kun näki Antonin suun.
Kävimme vielä leikkimässä leikkimökissä ja siellä Samuel keitti meille ruokaa.
Iltapäivän aurinko lämmitti niin että lapsetkin saivat olla pikku vaatteissa.
Sitten meidän pitikin lähteä kaupungille. Me " Mariat " olimme luvanneet laulaa yhteiskristillisessä tilaisuudessa.
Yksi lauluistamme oli Jaakko Löytön laulu.
ASKELEISSASI KULKEA SAAN
Sydämmessäni nyt laulu soi,
päivä huominen tulla voi.
Sait taas versoamaan kuivan puun,
sinä kirvoitit kahleet suun.
Lähden uudestaan matkaa jatkamaan,
askeleissasi kulkea saan.
Lähden uudestaan matkaa kulkemaan,
askeleissasi kulkea saan.
Laulumieltä sinullekin toivottaen Sylvi
Oli varmaan hyvää,marjat,kai sinne suuhunkin meni Antonillta.Mitä Helmille ja Antille kuuluu,hyvä kuva heistäkin sis Ri´tva
SvaraRaderaRitva siskoseni. Kyllä niitä meni suuhun kaikki mutta mehua tuli suun ympäri.
SvaraRaderaHeille kuuluu ihan hyvää.